02.05.2013 Uusi laskutusosoite
Siirrymme sähköiseen ostolaskukäsittelyyn ja tämän seurauksena laskutusosoitteemme muuttuu. Tästä löydät tietoa siitä, kuinka voit lähettää meille e-laskuja. Otamme myös vastaan paperilaskuja osoitteessa
Westenergy Oy Ab Sarjanro 27803907 PL 872 00019 SSC
25.04.2013 Avoimet ovet Stormossenilla ja Westenergyllä lauantaina 4.5.2013
Westenergy ja Stormossen järjestävät tänä vuonna ensimmäistä kertaa yhteisen avoimien ovien päivän lauantaina 4.5.2012 klo 10-14. Päivän aikana järjestetään yhteensä 14 kierrosta Westenergyn jätteenpolttolaitoksessa.
Linja-autot jätteenpolttolaitokselle lähtevät Stormossenin toimiston kulmalta kahdesti tunnissa klo 10.10 alkaen. Laitoskierros kestää noin puoli tuntia, minkä jälkeen linja-autot kuljettavat vieraat takaisin Stormossenin toimistolle. Kierroksella nähdään valvomosta jätebunkkeriin, jonne mahtuu jopa viisi miljoonaa roskapussia, ja lopuksi kurkistetaan arinalle, missä palaa sekunnissa kahdesta kolmeen roskapussia. Turvallisuussyistä kierrosten osallistujamäärä on rajoitettu (20 hlö/linja-auto).
Stormossenilla kävijöille tarjotaan kahvia ja grillimakkaraa. Ohjelmassa on myös kierrosajeluja jätekeskuksen alueella ja tutustumista biojätteen mädätyslaitokseen. Lapsille on järjestetty talutusratsastusta ja laniluolassa pelataan jätepeliä. Voit osallistua myös kilpailuun, jossa palkintona on autonrengassetti.
Tule mukaan tutustumaan moderniin jätteenkäsittelyyn ja jätteen energiahyödyntämiseen!
17.04.2013 Vaasan energiatäyskäännös valittiin Vuoden ilmastoteoksi 2012
Vaasan Sähkö, Vaskiluodon Voima ja Westenergy valittiin Vuoden ilmastoteko 2012 -kilpailun voittajaksi. Yhteistyön lopputuloksia ovat hiilidioksidipäästöjen väheneminen ja paikallisen ilmanlaadun paraneminen, miljoonien eurojen investoinnit aluetalouteen sekä lähellä tuotetun energian tuottaminen alueen asukkaille. Alueen energiantuotannon hiilidioksidipäästöt vähenevät 425 000 tonnia vuodessa, mikä vastaa lähes yhtä prosenttia Suomen hiilidioksidipäästöistä. Lue lisää...
12.03.2013 Tarkastusseisokki Westenergyn jätteenpolttolaitoksessa
Mustasaaren Koivulahdessa sijaitsevassa Westenergyn jätteenpolttolaitoksessa pidetään tarkastusseisokki viikon 12 aikana.
Käyttökatko kuuluu laitoksen vastaanottoprosessiin ja kestää kahdesta kolmeen arkipäivää. Tarkastusseisokin aikana suoritetaan laitteistojen tarkastuksia ja huoltotöitä. Laitoksessa ei seisokin aikana tuoteta sähköä tai kaukolämpöä, mutta katkosta ei aiheudu haittaa kuluttajille.
Jätetoimituksissa ei myöskään tapahdu muutoksia, ja laitoksen käyttöhenkilöstö työskentelee seisokin aikana normaalisti vuoroissa. Seisokin aikana vierailijoita otetaan vastaan rajoitetusti. Seuraava pidempi huoltoseisokki pidetään syksyllä.
Lisätiedot:
Olli Alhoniemi, toimitusjohtaja Puh. 050 569 3337 olli.alhoniemi(at)westenergy.fi
16.01.2013 Vieraile Westenergyn jätteenpolttolaitoksella!
Kaikki vierailijaryhmät ovat tervetulleita Westenergyn jätteenpolttolaitokselle. Maksuttomat vierailut aloitetaan yleisesittelyllä hallintorakennuksen auditoriossa, minkä jälkeen tehdään opastettu laitoskierros. Laitoskierroksella pääset kurkistamaan muun muassa laitoksen valvomosta jätebunkkeriin sekä polttoarinalle!
Jos ryhmäsi on kiinnostunut laitosvierailusta, ota yhteyttä Westenergyn tiedottajiin:
Riina Härkönen Puh. 045 652 0627 riina.harkonen(at)westenergy.fi
Josefin Stolpe Puh. 050 466 4239 josefin.stolpe(at)westenergy.fi
22.10.2012 Laitoksen vihkiäiset
Maanantaina 22.10.2012 elinkeinoministeri Jyri Häkämies vihki Westenergyn jätteenpolttolaitoksen käyttöön Mustasaaressa. Tilaisuuden avasi Westenergyn hallituksen puheenjohtaja Håkan Anttila, jonka jälkeen ministeri leikkasi nauhan. Lue lisää...
27.09.2012 Nimitysuutinen
Dipl.ins. Olli Alhoniemi, 46, on valittu Westenergy Oy Ab:n toimitusjohtajaksi 1.1.2013 alkaen. Olli Alhoniemi on työskennellyt pitkään paperiteollisuudessa vastuullisissa tehtävissä mm. Stora Ensossa, M-realissa sekä Metsä Boardissa. Alhoniemi on työskennellyt aikaisemmin M-real Oyj Kirkniemen tehtaalla tuotantopäällikön tehtävissä ja viimeksi Metsä Board Kaskisten tehtaalla projektipäällikkönä, tuotantopäällikkönä sekä tuotantojohtajana.
Lisätietoja antavat: Olli Alhoniemi, puh. 050 569 3337 Håkan Anttila, Westenergyn hallituksen puheenjohtaja, puh. 0500 362 348
27.08.2012 Sähköntuotanto alkoi Westenergyllä
Torstaina 23. elokuuta Westenergyn jätteenpolttolaitoksella Koivulahdessa pystyttiin tuottamaan sähköä ensimmäisen kerran. Aiemmin laitoksessa on tuotettu pelkästään kaukolämpöä, mutta torstaina klo 12.49 laitoksessa tuotettu höyry pystyttiin ohjaamaan turbiiniin, joka pyörittää generaattoria. Lue lisää...
22.08.2012 Energialähettiläs vieraili Westenergyllä
Energialähettiläs Tuomas Vanhanen vietti viimeisen työviikkonsa Stormossen Oy Ab:llä, ja tiistaina 21.8. Tuomas tutustui myös Westenergyn toimintaan. Energialähettilään päivä alkoi tiedottajien yritysesittelyllä Westenergyn auditoriossa, ja aamukahvien jälkeen vuorossa oli laitoskierros. Teknisenä asiantuntijana kierrokselle osallistui myös laitoksella operaattorina työskentelevä Pasi Teräs. Laitoskierroksen jälkeen energialähettiläs pääsi tutustumaan valvomon toimintaan ja operaattoreiden työtehtäviin. Operaattorit antoivat Tuomakselle ensin koulutusta jätebunkkerin kahmareiden käytöstä, minkä jälkeen energialähettiläs pääsi itse kokeilemaan kahmareiden käyttöä. Lue energialähettilään kokemuksista Westenergyllä: http://energyvaasa.fi/lahettilas/
15.08.2012 Talousvaliokunta vierailee Westenergyllä
Eduskunnan talousvaliokunta vierailee Westenergyllä keskiviikkona 15.8.2012.
10.08.2012 Kaukolämmön tuotanto alkoi
Perjantaista 10. elokuuta alkaen Vaasan Sähkö Oy on pystynyt tuottamaan kaukolämpöä Westenergyn jätteenpolttolaitoksella. Aluksi kaukolämmöntarpeesta katettiin kaksi kolmasosaa ja sunnuntaina koko tarve pystyttiin kattamaan. Poltto on toteutettu ilman tukipolttoainetta (öljyä), ja näin ollen kaukolämpö on tuotettu yksinomaan jätteenpoltosta saadulla energialla. Aiheesta uutisoi myös Pohjalainen.
07.08.2012 Ensimmäinen jätepolttto 6.8.2012
Koepolttovaihe käynnistettiin Westenergyn jätteenpolttolaitoksessa maanantaina 6.8.2012 n. klo 15. Koepolttovaiheen aikana poltetaan n. 15–20 tonnia jätettä tunnissa. Tarkoitus on varmistaa, että laitoksen eri laitteistot toimivat odotusten mukaisesti. Lue lisää... Aiheesta uutisoi myös Pohjalainen ja YLE.
10.07.2012 Puhdistuspuhalluksia viikolla 28
Westenergyn jätteenpolttolaitoksella Koivulahdessa tullaan suorittamaan höyryputkiston puhdistuspuhalluksia viikon 28 aikana. Puhdistuspuhallukset ovat osa laitoksen käyttöönottovaihetta ja standardikäytäntö Westenergyn kaltaisissa laitoksissa. Puhdistuspuhallukset toteutetaan höyryllä, ja niiden tarkoitus on poistaa putkistossa olevat epäpuhtaudet ja partikkelit. Puhdistusprosessi toistetaan, kunnes höyryn voidaan todeta olevan tarpeeksi puhdasta. Puhalluksia toistetaan n. 10–15 kertaa viikon aikana. Puhdistuspuhalluksia suoritetaan maanantaista perjantaihin kello 7.00 ja 20.00 välisenä aikana. Tällöin melutaso kohoaa, ja laitoksen alueella muodostuu merkittävästi höyryä. Jotta melutaso voidaan pitää mahdollisimman alhaisena, puhdistusprosessissa käytetään äänenvaimenninta.
09.07.2012 Ensimmäiset jäteautot
Ensimmäiset jäteautot saapuivat Westenergyn laitokselle maanantaina 9.7. Autot toivat mukanaan ensimmäiset polttoainekuormat, ja näin ollen kyseessä oli merkittävä tapahtuma laitoksen toiminnan kannalta. Aiheesta uutisoi muun muassa YLE.
13.05.2012 Avoimet paikat
Nykyisen toimitusjohtajan sopimuksen umpeutuessa etsimme nyt Mustasaareen toimitusjohtajaa ottamaan kokonaisvastuun jätteenpolttolaitoksen toiminnasta ja sen kehittämisestä. Lue lisää...
30.03.2012 Westenergy kytkettiin kaukolämpöverkkoon
Westenergyn laitos kytkettiin maanantaina 26.3.2012 klo 13.00 Vaasan kaukolämpöverkkoon.
01.03.2012 Valvomo-ohjelmiston FAT
Valvomo-ohjelmiston FAT (Factory Acceptance Test) on tammi-helmikuussa pidetty Tampereella ja ohjelmisto on todettu toimivaksi. Laitetoimitukset alkavat viikolla 9 ja kaapelointi aloitetaan viikolla 10.
12.02.2012 Avoimet työpaikat
Haemme nyt ympäristöinsinööriä Mustasaareen. Lue lisää...
05.02.2012 Avoimet työpaikat
Haemme nyt kahta tiedottajaa. Lue lisää...
14.12.2011 Prosessirakennuksen harjannostajaiset
Keskiviikkona 14.12.2011 juhlittiin Westenergyn jätevoimalatyömaalla prosessirakennuksen harjannostajaisia. Tilaisuuden isännöi WasaCon Oy, joka suorittaa prosessirakennuksen teräsrakenne- ja julkisivu-urakoita, jotka ovat nyt viimeistelyvaiheessa. Noin 300 hengen juhlaväki koostui sekä työmaalla työskentelevistä rakentajista että kutsuvieraista. Paikalla oli myös Pohjalainen.
20.11.2011 Avoimet työpaikat
Henkilökunnan rekrytointi jätevoimalaan on käynnissä. Tällä hetkellä haetaan mekaanista kunnossapitoinsinööriä. Lue lisää...
08.11.2011 Turbiini saapui työmaalle
Turbiini ja generaattori asennettiin onnistuneesti paikoilleen tiistaina 8.11.2011. Aiheesta uutisoi mm. Pohjalainen.
13.10.2011 Turbiinin asennus alkaa lähiaikoina
Westenergy Oy:n jätevoimalatyömaa Mustasaaressa etenee aikataulussa, uutisoi Uusiouutiset. Lue lisää Uusiouutisten Verkkoviestistä 14/2011.
09.10.2011 Avoimet työpaikat
Henkilökunnan rekrytointi jätevoimalaan on käynnissä. Tällä hetkellä haetaan sähkö- ja automaatiokunnossapitopäällikköä. Lue lisää...
26.09.2011 Kattilan vesipainekoe
Westenergyn jätevoimalatyömaalla Mustasaaressa suoritettiin 21.–24.9.2011 välisenä aikana kattilan vesipainekoe. Lue lisää...
30.11.1999 Vieraile Westenergyn jätteenpolttolaitoksella!
Kaikki vierailijaryhmät ovat tervetulleita Westenergyn jätteenpolttolaitokselle. Maksuttomat vierailut aloitetaan yleisesittelyllä hallintorakennuksen auditoriossa, minkä jälkeen tehdään opastettu laitoskierros. Laitoskierroksella pääset kurkistamaan muun muassa laitoksen valvomosta jätebunkkeriin sekä polttoarinalle!
Jos ryhmäsi on kiinnostunut laitosvierailusta, ota yhteyttä Westenergyn tiedottajiin:
Riina Härkönen Puh. 045 652 0627 riina.harkonen(at)westenergy.fi
Josefin Stolpe Puh. 050 466 4239 josefin.stolpe(at)westenergy.fi
30.11.1999 Westenergy mukana energiatäyskäännöksessä
Vaasan kaukolämpötuotanto teki energiatäyskäännöksen vuoden 2012 lopulla, kun Westenergyn jätteenpolttolaitos aloitti toimintansa ja Vaskiluodon Voima otti käyttöön maailman suurimman biomassan kaasutuslaitoksen. Lue lisää...
30.11.1999 Westenergy mukana energiatäyskäännöksessä
Vaasan kaukolämpötuotanto teki energiatäyskäännöksen vuoden 2012 lopulla, kun Westenergyn jätteenpolttolaitos aloitti toimintansa ja Vaskiluodon Voima otti käyttöön maailman suurimman biomassan kaasutuslaitoksen.
30.11.1999 Westenergy mukana energiatäyskäännöksessä
Vaasan kaukolämpötuotanto teki energiatäyskäännöksen vuoden 2012 lopulla, kun Westenergyn jätteenpolttolaitos aloitti toimintansa ja Vaskiluodon Voima otti käyttöön maailman suurimman biomassan kaasutuslaitoksen.
30.11.1999 Vaasan energiatäyskäännös valittiin Vuoden ilmastoteoksi 2012
Vaasan Sähkö, Vaskiluodon Voima ja Westenergy valittiin Vuoden ilmastoteko 2012 -kilpailun voittajaksi. Yhteistyön lopputuloksia ovat hiilidioksidipäästöjen väheneminen ja paikallisen ilmanlaadun paraneminen, miljoonien eurojen investoinnit aluetalouteen sekä lähellä tuotetun energian tuottaminen alueen asukkaille. Alueen energiantuotannon hiilidioksidipäästöt vähenevät 425 000 tonnia vuodessa, mikä vastaa lähes yhtä prosenttia Suomen hiilidioksidipäästöistä. Lue lisää...
|